Apinoiden kesä 1


Meidän
pihallamme
asuu
kaksi apinaa:
Aapo
ja
Eetu.
Niillä on
pieni
talo,
jossa on
kaksi pientä ikkunaa.
Apinat
kävelevät
pihalla
vain sillä aikaa, kun
ihmisiä
ei näy.
Minä
en ole nähnyt
näitä apinoita.
Joskus
olen katsonut ikkunasta sisään,
mutta
verhot olivat edessä
ja
ovi oli kiinni.
On viimein kesä,
ja
luonto
on herännyt.
Joka puolella on
vihreää,
ja
niityllä
on
kukkia.
Luonto
tuoksuu hyvälle.
Koulu on loppunut
ja
minulla on
loma.
Olemme
kylväneet kasvimaalle
salaatteja,
herneitä,
perunoita,
sipuleita
ja
kukkia.
Minä odottelen
kasvien ilmestymistä maan pinnalle.
Aurinko on paistanut
koko viikon,
ja
minä
olen kastellut
kasvimaata
joka päivä.
Apinoiden
mökistä
on kuulunut vähän
kopinaa
iltaisin.
Aamulla
näin, että
joku liikkui
apinoiden talon lähellä.
Ajattelin,
että
siellä
on
myyriä
tai
jäniksiä.
Menin
katsomaan,
mutta
siellä
oli
hiljaista.
Tarinan on kirjoittanut: Leena Raveikko
Tekijänoikeudet
Saavutettavuusseloste