A-pi-noi-den tal-vi 2


A-pi-noi-den
mö-kis-sä
o-li
vii-le-ää.
Polt-to-pui-ta
ei ol-lut
jäl-jel-lä,
ja
a-pi-noi-ta
pa-le-li.
"Tal-vi
on
pit-kä.
Mei-dän
täy-tyy
et-si-ä
pui-ta
uu-ni-a var-ten,"
sa-noi
Aa-po.
Niin-pä
Aa-po
läh-ti
met-sään
pie-nen sa-han kans-sa.
Jo-en toi-sel-la ran-nal-la
kas-voi
o-hui-ta
pui-ta.
Ne
o-vat
hy-vi-ä
mei-dän
uu-niim-me.
Aa-po
sa-ha-si puut,
ja
Ee-tu
kan-toi ne
si-säl-le.
Aa-po
te-ki tu-let
uu-niin.
Mut-ta
puut pa-loi-vat
huo-nos-ti,
kos-ka
ne o-li-vat
mär-ki-ä.
Kun
läh-din u-los
il-lal-la,
mö-kin
pii-pus-ta tu-li sa-vu-a.
Mi-nä
kuu-lin myös ään-tä,
ai-van kuin
jo-ku ih-mi-nen
ys-ki-si
ta-los-sa.
Ta-ri-nan on kir-joit-ta-nut: Lee-na Ra-veik-ko
Tekijänoikeudet