Snoezelen- termi tulee hollanninkielisestä sanasta nuuhkia ja torkahtaa. Menetelmä on saanut alkunsa Hollannista yli 20 vuotta sitten Jan Hulseggen ja Ad Verheulin ajatuksesta, että jokainen meistä voi saada uusia kokemuksia ja elämyksiä aistien avulla.
Nuuhkiminen kuvaa kokemuksen toiminnallista puolta ja torkahtaminen viittaa levolliseen havainnoivaan toimintaan. Eri aistikanavien kautta tulevien miellyttävien aistikokemusten ja -elämysten avulla saavutetaan aktivoivan toiminnan ja rentoutumisen tasapaino, jolloin löytyy suotuisa vireystila oppimiselle, mielikuvitukselle, tunteille, luovuudelle, itseluottamuksen rakentumiselle, stressin ja paineiden vähentymiselle sekä vuorovaikutukselle.
Snoezelen- menetelmässä käytetään useimmiten erityisesti siihen tarkoitukseen luotuja elämystiloja. Ajatuksena on tarjota ympäristöjä, joihin on helppo ja miellyttävä tulla. Aistihuoneissa pyritään aktivoimaan eri aisteja. Erilaiset visuaaliset ratkaisut tekevät tilasta näköaistia kiinnostavan. Kuuloaistia aktivoidaan musiikilla, ihmisen tai luonnonäänillä. Tuntoaisti saa virikkeitä erilaisista pinnoista ja miellyttävistä esineistä, joita voi kosketella. Hajuaistia stimuloidaan miellyttävillä tuoksuilla ja makuaistia voidaan aktivoida ruualla ja juomilla. Aistihuoneita löytyy monenlaisia kuten valkoinen huone, mustavalohuone, kaikuhuone, musiikkihuone, aktivointihuone, muisteluhuone, pimeä huone, merihuone, tunnusteluhuone, värinähuone, aromahuone, hiljaisuuden huone, elämyspuutarha ja luontohuone.
Aistivirikeasioista kiinnostuneet ja niihin perehtyneet ihmiset kokoontuivat yhteen jakamaan kokemuksiaan ja keskustelemaan yhteisen verkoston perustamisesta ensimmäisen kerran 21.3.2001 Kirkkonummella Killinmäessä. Tapaamisesta syntyi Suomen Snoezelen-verkosto. Verkoston toiminnan tavoitteena on luoda oma tietotaitopankki ja keskustelukanava, josta snoezelen- menetelmästä ja multisensorisista aistielämyksistä kiinnostuneet ihmiset voisivat saada halutessaan esimerkiksi tietotaitoa ja asiantuntija-apua toiminnan ja tilojen suunnitteluun. Verkosto tekee samalla multisensorista työtä tunnetuksi. Verkoston nimi "Suomen Snoezelen-verkosto" on muuttunut 2008 alusta. Uusi nimi on: Multisenso.
Sivujen päivityksestä vastaa nyt suunnittelija Jaakko Salonen
Helsingin sosiaalivirasto, kehitysvammaisten laitospalvelut.
jaakko.salonen(at)hel.fi