Kilpailut

Papunetin kuvataidekilpailu on ratkennut!

Papunetin kevään 2010 kuvataidekilpailun voittivat Arja Nevalainen Lieksan taidetoimintakeskuksesta ja Matti Karjalainen Pihlajan toimintakeskuksesta Kajaanista.

Kuvataidekilpailun taideopetusta saaneiden henkilöiden sarjan voitti Arja Nevalainen työllään "Varikset rannalla". Lisäksi sarjassa palkittiin Harri Blomberg (Kettukista) työstään "Oikea taivas", Ninni Etelämäki (Perttulasta) työstään "Päärynä" ja Ilona Ihaksi (Kaarisillasta) työstään "Männyt kuutamossa".

Kilpailun harrastajasarjan voitti Matti Karjalainen kahdella presidenttiaiheisella työllään "Kekkonen" ja "Manu". Lisäksi sarjassa palkittiin Alla Kaouguin (Helsingistä) nimettömästä työstään, Timo Railio (Helsingistä) työstään "Elävä malli" ja Jalasjärven toimintakeskuksen taideryhmä työstä "Suuren meren takana".

Piirustuskilpailuun lähetettiin 330 eri tekniikoin toteutettua maalausta ja piirustusta. Kilpailun raatina toimivat valokuvaaja Pekka Elomaa ja Papunetin edustajat. Palkinnot voittajille sekä kunniakirjat kaikille osallistujille toimitetaan perille toukokuun aikana.

Kuvia kilpailutöistä on esillä Papunetin galleriassa (www.papunet.net/galleria/).

Kilpailutöistä kootaan myös kiertävä näyttely. Näyttely oli esillä Malmin kirjastossa 03.-12.04.2010. Kesällä työt ovat esillä Kehitysvammaliitossa Helsingissä, ja syksyllä myös Tampereella ja Oulussa.

Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille!

Sivu päivitetty: 20.05.2010